PIETARIN AURINGON ALTA + AJATUKSIA MATKUSTAMISESTA


IMG_0275 IMG_9857 IMG_9884 IMG_0271 IMG_0279 IMG_9963 IMG_0277 _MG_0113 IMG_0099 _MG_0066 IMG_9956

Koulukiireiden keskellä mä usein ajaudun katseleen ja haaveileen menneitä lomia. Monesti mulla on käynyt ihan niin kuin sanonnan mukaan, että aika kultaa muistot, ja niin on käynyt tämän matkan kohdalla varsinkin. Viikko Pietarissa ei tehnyt muhun niin suurta vaikutusta nimittäin, ja silti haaveilen takaisin. Mutta toisaalta, olisin tällä hetkellä missä tahansa muualla kuin täällä koulustressin keskellä. :-D

Useimmat talot Pietarissa olivat upeita keskellä kaupunkia, puhumattakaan linnoista sekä kirkoista, mutta heti kun matkattiin vähänkään syrjemmälle huomasi eriarvoisuuden. Suomea tuli myös ikävä ruoan kohdalla, sillä oon tosi arka maistamaan mitään ruokia ja päivisin maha murisi nälästä. Myöskään hygienia ei ollut ihan huipputasoista, mutta kyllä sitä sen viikon kesti. Negatiivisiin fiiliksiin saattoi vaikuttaa myös reissussa ollut tiukka aikataulu, huonosti nukutut yöt, ja saman huoneen jakaminen neljään muun tytön kanssa. Vaikka meillä olikin ihan huippua yleensä, ja iltavillikohtausten seuraama nauru raikui käytäville saakka, niin välillä kaipasi sitä omaa tilaa. Mutta kaikesta huolimatta reissu oli lukioajan varmasti yksi mieleenpainuvimmista, ellei se kaikista mieleenpainuvin asia.

Vaikka aika kultaakin muistot, ajattelin nyt kertoa ihan realistisesti mun ajatuksia reissaamisesta järjestetyllä matkalla.
Oon ollut nyt parilla järkätyllä reissulla mukana, toinen oli Italiassa kesällä 2015, ja toinen nyt syyskuussa Venäjällä, mutta on tosi ristiriitaiset fiilikset näistä. Italiassa elin unelmaa, tutustuin aivan mahtaviin tyyppeihin, joista tuli kuin toinen perhe ja nautin joka hetkestä. Koti-ikävää ei päässyt tulemaan edes ruoankaan suhteen tällaisena pitsan ja pastan rakastajana. Italia erosi Venäjän reissuun myös siten, että sinne mennessä en tuntenut ketään, aikataulu oli joustavampi, eikä meidän tarvinnut kiirehtiä juuri koskaan. Osasin myös kommunikoida muiden kanssa, koska suurin osa puhui englantia. Kuitenkin, jo Italiassa tiesin, että pakko palata vielä uudestaan sillä paljon on vielä nähtävää kun itsenäisesti reissaa.
Venäjä taas oli silmiä avartava kokemus, mutta välillä ahdisti kiire joka paikkaan, osaamattomuus venäjän kielestä ja kaikkien merkkien ymmärtämättömyys. Venäjälle menimme siis oman lukiomme kanssa ja vain muutamat olivat uusia tuttavuuksia, mutta sinänsä sitä kaivattua yhteishenkeä meille ei kasvanut reissun aikana. Bussilla matkustamista tuli tehtyä kummassakin kohteessa yllin kyllin, ja näin matkustuspahoinvointisena se ei ollut mikään miellyttävin kokemus. Tästä siis yhteenvetona, että järjestetyllä matkalla on varmasti aivan mahtavaa, mutta ite tykkään kyllä enemmän matkustaa itsenäisesti.

A FEW FROM ST. PETERBURGH

Syyskuussa kävin mun koululaisten kanssa Pietarissa. Siellä oli aivan tosi kaunista joka paikassa ja arkkitehtuuri oli ihan huikeeta. Mun kone on ollut jo yli kaksi kuukautta rikki, joten en ole pystynyt kuvia oikein lataileen mihinkään, mutta tässä ihan pieni pintaraapaisu sieltä!

IMG_9882
IMG_9831 IMG_9926 IMG_9949IMG_0024 IMG_0330

MONENLAISIA AJATUKSIA

Moi!
Ja hengissä ollaan. Olen matkalla Pietariin tällä hetkellä, tryffeleiden maku suussa. Päästiin nimittäin käymään Brunbergin suklaatehtaalla äskettäin. Aikaiset herätykset saa mun silmät painumaan ja haluaisin nukkua, mutta ihana auringonpaiste ei anna mun nukahtaa.
Luokkaretki, opintomatka, ulkomaanreissu, kulttuurikylpy... Tätä matkaa olen ja en ole oottanut. Keväällä en malttanut odottaa, että tulisi syksy ja päästäisiin Venäjälle, mutta mitä vähemmäksi viikot meni ennen tätä matkaa, sitä enemmän aloin huolestumaan, miten saan koulutehtävät tehtyä ajoissa ja kaiken järjestettyä. Noh, lopulta kävi niin, että laukkuun turistitavaroiden sekaan pakkasin myös parit koulukirjat ja tehtävät. "Onneksi" bussimatka on niin pitkä, että tässäkin kerkeää saada aikaan vaikka ja mitä.

***

Blogin tulevaisuudesta haluaisin sanoa sen verran, että en ole ainakaan lopettamassa, vaikka hiljaisuudessa oon pysynytkin jo pitemmän aikaa. Oon miettinyt ja pähkäillyt paljon, mitä haluaisin tältä ja onko tässä mitään järkeä. Oon tullut siihen tulokseen, että jonkin täytyy muuttua, mutta on vielä epäselvää mikä. Insipraatio kuvaamisen on ollut hieman hukassa, mutta se on taas pikkuhiljaa löytynyt. Kirjoittamaan olen innostunut enemmän, minulla on nykyään tapana kirjoitella milloin mihinkin satunnaisia ajatuksia.
Oon itseasiassa aika ujo ja mun on yhtä vaikea ottaa positiivista palautetta vastaan kuin negatiivistäkin. Sen takia esimerkiksi en ole jakanut blogian minnekään missä se saisi näkyvyyttä: en ole nimittäin varma haluanko sitä — näkyvyyttä nimenomaan. Olen myös miettinyt tekisikö blogiportaalin vaihto hyvää, muutos on pelottava ajatus mutta varmasti piristäisi. Onko teillä kokemusta, pidättekö jostain blogisivustosta erityisesti? Vinkit otetaan avosylin vastaan!
Haluaisin myös kiittää teitä, viimeisen kahden vuoden aikana en ole ollut mikään aktiivisin täällä,  mutta silti jaksatte vielä seurata mua, ihan huippua <3

Ps. Ajankohtaisempaa ja nopeammin päivittyvää materiaalia löytää mun instagram -tililtä vilhelmiinaee.