Koulukiireiden keskellä mä usein ajaudun katseleen ja haaveileen menneitä lomia. Monesti mulla on käynyt ihan niin kuin sanonnan mukaan, että aika kultaa muistot, ja niin on käynyt tämän matkan kohdalla varsinkin. Viikko Pietarissa ei tehnyt muhun niin suurta vaikutusta nimittäin, ja silti haaveilen takaisin. Mutta toisaalta, olisin tällä hetkellä missä tahansa muualla kuin täällä koulustressin keskellä. :-D
Useimmat talot Pietarissa olivat upeita keskellä kaupunkia, puhumattakaan linnoista sekä kirkoista, mutta heti kun matkattiin vähänkään syrjemmälle huomasi eriarvoisuuden. Suomea tuli myös ikävä ruoan kohdalla, sillä oon tosi arka maistamaan mitään ruokia ja päivisin maha murisi nälästä. Myöskään hygienia ei ollut ihan huipputasoista, mutta kyllä sitä sen viikon kesti. Negatiivisiin fiiliksiin saattoi vaikuttaa myös reissussa ollut tiukka aikataulu, huonosti nukutut yöt, ja saman huoneen jakaminen neljään muun tytön kanssa. Vaikka meillä olikin ihan huippua yleensä, ja iltavillikohtausten seuraama nauru raikui käytäville saakka, niin välillä kaipasi sitä omaa tilaa. Mutta kaikesta huolimatta reissu oli lukioajan varmasti yksi mieleenpainuvimmista, ellei se kaikista mieleenpainuvin asia.
Vaikka aika kultaakin muistot, ajattelin nyt kertoa ihan realistisesti mun ajatuksia reissaamisesta järjestetyllä matkalla.
Oon ollut nyt parilla järkätyllä reissulla mukana, toinen oli Italiassa kesällä 2015, ja toinen nyt syyskuussa Venäjällä, mutta on tosi ristiriitaiset fiilikset näistä. Italiassa elin unelmaa, tutustuin aivan mahtaviin tyyppeihin, joista tuli kuin toinen perhe ja nautin joka hetkestä. Koti-ikävää ei päässyt tulemaan edes ruoankaan suhteen tällaisena pitsan ja pastan rakastajana. Italia erosi Venäjän reissuun myös siten, että sinne mennessä en tuntenut ketään, aikataulu oli joustavampi, eikä meidän tarvinnut kiirehtiä juuri koskaan. Osasin myös kommunikoida muiden kanssa, koska suurin osa puhui englantia. Kuitenkin, jo Italiassa tiesin, että pakko palata vielä uudestaan sillä paljon on vielä nähtävää kun itsenäisesti reissaa.
Venäjä taas oli silmiä avartava kokemus, mutta välillä ahdisti kiire joka paikkaan, osaamattomuus venäjän kielestä ja kaikkien merkkien ymmärtämättömyys. Venäjälle menimme siis oman lukiomme kanssa ja vain muutamat olivat uusia tuttavuuksia, mutta sinänsä sitä kaivattua yhteishenkeä meille ei kasvanut reissun aikana. Bussilla matkustamista tuli tehtyä kummassakin kohteessa yllin kyllin, ja näin matkustuspahoinvointisena se ei ollut mikään miellyttävin kokemus. Tästä siis yhteenvetona, että järjestetyllä matkalla on varmasti aivan mahtavaa, mutta ite tykkään kyllä enemmän matkustaa itsenäisesti.
