Lokakuu

Heippa!
En muista milloin viimeksi edes olen kirjoittanut tänne. Mutta tällä kertaa syy ei ole edes mun aikaansaamattomuuden, sillä useana iltana oon avannut koneen, muokannut kuvat valmiiksi mutta siihen se onkin jäänyt. Mun kone ei nimittäin oo suostunut yhdistämään nettiin, joten en oo saanut kamerasta kuvia kuin koneelle ja sinne ne on jäänytkin kun koneen bluetooth toiminnat ei myöskään ole halunneet tehdä yhteistyötä. Turhauttaa kyllä kun Italia -postaukset ovat kesken (jos ketään enää kiinnostaa edes ne :-D ) ja Saksan reissustaki ois paljo jaettavaa teille! Oisko mitään vinkkejä mulle tai ideoita miten kamerasta, jossa ei ole wifi toimintoa, saisi kuvat suoraan iPadille tai iPhonelle?

Yleensä syksyisin mua alkaa väsyttämään, niin että koulun jälkeen tahdon maata vain sohvalla ja nukkua ja muutenkin syksyt tuntuu aina niin ahdistavilta ja masentavilta kaiken pimeyden keskellä. Tänä syksynä mä päätin kuitenkin, että nyt ei mitään syysmasennusta podeta ja ihan hyvin tähän asti mun päätös on päteny. Mun arki tuntuu useimmiten enemmän juhlalta. Koulu tuntuu tällä hetkellä niin omalta paikalta varsinkin viime vuoteen verrattuna. Joka päivälle on joku harrastus ja nekin tosi mielekkäitä. Aloitin tanssin muutaman kaverin kanssa, salillakin on tullut käytyä ja vanhojen tanssien harkat on myös alkanu. Mekkoideoita mulla on ihan liikaa kyllä mutta sitä ei siis vielä ole hankittu. Musiikkia on mhös tullut aktiivisemmin harrastettua, ja nykyään koulusta kotiin tullessa heti välipalan jälkeen istahdankin pianon ääreen.
En tiiä oonko ikinä julkaissut postausta ilman kuvia, mutta kertokaapa te että kannattaako tää jättää vain tähän kertaan vai tykkäättekö lukea enemmän? :-)

2 kommenttia:

  1. Tykkään että on aina edes pari kuvaa, mutta myös tekstiä on kiva lukee joskus enemmän :D Ja uu meillähä on samoja mielenkiinnonkohteita: tanssi, sali ja piano!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niinhän se yleensä onkin, mutta ehkä vaihtelu virkistää välissä?😝 Haha totta!

      Poista