MONENLAISIA AJATUKSIA

Moi!
Ja hengissä ollaan. Olen matkalla Pietariin tällä hetkellä, tryffeleiden maku suussa. Päästiin nimittäin käymään Brunbergin suklaatehtaalla äskettäin. Aikaiset herätykset saa mun silmät painumaan ja haluaisin nukkua, mutta ihana auringonpaiste ei anna mun nukahtaa.
Luokkaretki, opintomatka, ulkomaanreissu, kulttuurikylpy... Tätä matkaa olen ja en ole oottanut. Keväällä en malttanut odottaa, että tulisi syksy ja päästäisiin Venäjälle, mutta mitä vähemmäksi viikot meni ennen tätä matkaa, sitä enemmän aloin huolestumaan, miten saan koulutehtävät tehtyä ajoissa ja kaiken järjestettyä. Noh, lopulta kävi niin, että laukkuun turistitavaroiden sekaan pakkasin myös parit koulukirjat ja tehtävät. "Onneksi" bussimatka on niin pitkä, että tässäkin kerkeää saada aikaan vaikka ja mitä.

***

Blogin tulevaisuudesta haluaisin sanoa sen verran, että en ole ainakaan lopettamassa, vaikka hiljaisuudessa oon pysynytkin jo pitemmän aikaa. Oon miettinyt ja pähkäillyt paljon, mitä haluaisin tältä ja onko tässä mitään järkeä. Oon tullut siihen tulokseen, että jonkin täytyy muuttua, mutta on vielä epäselvää mikä. Insipraatio kuvaamisen on ollut hieman hukassa, mutta se on taas pikkuhiljaa löytynyt. Kirjoittamaan olen innostunut enemmän, minulla on nykyään tapana kirjoitella milloin mihinkin satunnaisia ajatuksia.
Oon itseasiassa aika ujo ja mun on yhtä vaikea ottaa positiivista palautetta vastaan kuin negatiivistäkin. Sen takia esimerkiksi en ole jakanut blogian minnekään missä se saisi näkyvyyttä: en ole nimittäin varma haluanko sitä — näkyvyyttä nimenomaan. Olen myös miettinyt tekisikö blogiportaalin vaihto hyvää, muutos on pelottava ajatus mutta varmasti piristäisi. Onko teillä kokemusta, pidättekö jostain blogisivustosta erityisesti? Vinkit otetaan avosylin vastaan!
Haluaisin myös kiittää teitä, viimeisen kahden vuoden aikana en ole ollut mikään aktiivisin täällä,  mutta silti jaksatte vielä seurata mua, ihan huippua <3

Ps. Ajankohtaisempaa ja nopeammin päivittyvää materiaalia löytää mun instagram -tililtä vilhelmiinaee.


2 kommenttia:

  1. Mullaki on välillä ajatukset ihan sekasi blogin suhteen, joskus kirjotan innoissani postausideoita muistiin ja joskus taas tekee mieli kadota blogimaailmasta kokonaan. Stressaan ehkä liika sitä, että täytyis postata usein ja olla mieliksi lukijoille.

    Mutta joo, mukava lukee sun postauksia, vaikka niitä ei usein tuliskaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo samoja fiiliksiä!
      Haha, jospa tää sitte alkais sujumaan vauhdikkaammin, ku saan taas tietokoneen käyttöön, nimittäin mulla ei oo ollu pariin kuukauteen ollenkaan konetta. :/

      Poista