PIETARIN AURINGON ALTA + AJATUKSIA MATKUSTAMISESTA


IMG_0275 IMG_9857 IMG_9884 IMG_0271 IMG_0279 IMG_9963 IMG_0277 _MG_0113 IMG_0099 _MG_0066 IMG_9956

Koulukiireiden keskellä mä usein ajaudun katseleen ja haaveileen menneitä lomia. Monesti mulla on käynyt ihan niin kuin sanonnan mukaan, että aika kultaa muistot, ja niin on käynyt tämän matkan kohdalla varsinkin. Viikko Pietarissa ei tehnyt muhun niin suurta vaikutusta nimittäin, ja silti haaveilen takaisin. Mutta toisaalta, olisin tällä hetkellä missä tahansa muualla kuin täällä koulustressin keskellä. :-D

Useimmat talot Pietarissa olivat upeita keskellä kaupunkia, puhumattakaan linnoista sekä kirkoista, mutta heti kun matkattiin vähänkään syrjemmälle huomasi eriarvoisuuden. Suomea tuli myös ikävä ruoan kohdalla, sillä oon tosi arka maistamaan mitään ruokia ja päivisin maha murisi nälästä. Myöskään hygienia ei ollut ihan huipputasoista, mutta kyllä sitä sen viikon kesti. Negatiivisiin fiiliksiin saattoi vaikuttaa myös reissussa ollut tiukka aikataulu, huonosti nukutut yöt, ja saman huoneen jakaminen neljään muun tytön kanssa. Vaikka meillä olikin ihan huippua yleensä, ja iltavillikohtausten seuraama nauru raikui käytäville saakka, niin välillä kaipasi sitä omaa tilaa. Mutta kaikesta huolimatta reissu oli lukioajan varmasti yksi mieleenpainuvimmista, ellei se kaikista mieleenpainuvin asia.

Vaikka aika kultaakin muistot, ajattelin nyt kertoa ihan realistisesti mun ajatuksia reissaamisesta järjestetyllä matkalla.
Oon ollut nyt parilla järkätyllä reissulla mukana, toinen oli Italiassa kesällä 2015, ja toinen nyt syyskuussa Venäjällä, mutta on tosi ristiriitaiset fiilikset näistä. Italiassa elin unelmaa, tutustuin aivan mahtaviin tyyppeihin, joista tuli kuin toinen perhe ja nautin joka hetkestä. Koti-ikävää ei päässyt tulemaan edes ruoankaan suhteen tällaisena pitsan ja pastan rakastajana. Italia erosi Venäjän reissuun myös siten, että sinne mennessä en tuntenut ketään, aikataulu oli joustavampi, eikä meidän tarvinnut kiirehtiä juuri koskaan. Osasin myös kommunikoida muiden kanssa, koska suurin osa puhui englantia. Kuitenkin, jo Italiassa tiesin, että pakko palata vielä uudestaan sillä paljon on vielä nähtävää kun itsenäisesti reissaa.
Venäjä taas oli silmiä avartava kokemus, mutta välillä ahdisti kiire joka paikkaan, osaamattomuus venäjän kielestä ja kaikkien merkkien ymmärtämättömyys. Venäjälle menimme siis oman lukiomme kanssa ja vain muutamat olivat uusia tuttavuuksia, mutta sinänsä sitä kaivattua yhteishenkeä meille ei kasvanut reissun aikana. Bussilla matkustamista tuli tehtyä kummassakin kohteessa yllin kyllin, ja näin matkustuspahoinvointisena se ei ollut mikään miellyttävin kokemus. Tästä siis yhteenvetona, että järjestetyllä matkalla on varmasti aivan mahtavaa, mutta ite tykkään kyllä enemmän matkustaa itsenäisesti.

A FEW FROM ST. PETERBURGH

Syyskuussa kävin mun koululaisten kanssa Pietarissa. Siellä oli aivan tosi kaunista joka paikassa ja arkkitehtuuri oli ihan huikeeta. Mun kone on ollut jo yli kaksi kuukautta rikki, joten en ole pystynyt kuvia oikein lataileen mihinkään, mutta tässä ihan pieni pintaraapaisu sieltä!

IMG_9882
IMG_9831 IMG_9926 IMG_9949IMG_0024 IMG_0330

MONENLAISIA AJATUKSIA

Moi!
Ja hengissä ollaan. Olen matkalla Pietariin tällä hetkellä, tryffeleiden maku suussa. Päästiin nimittäin käymään Brunbergin suklaatehtaalla äskettäin. Aikaiset herätykset saa mun silmät painumaan ja haluaisin nukkua, mutta ihana auringonpaiste ei anna mun nukahtaa.
Luokkaretki, opintomatka, ulkomaanreissu, kulttuurikylpy... Tätä matkaa olen ja en ole oottanut. Keväällä en malttanut odottaa, että tulisi syksy ja päästäisiin Venäjälle, mutta mitä vähemmäksi viikot meni ennen tätä matkaa, sitä enemmän aloin huolestumaan, miten saan koulutehtävät tehtyä ajoissa ja kaiken järjestettyä. Noh, lopulta kävi niin, että laukkuun turistitavaroiden sekaan pakkasin myös parit koulukirjat ja tehtävät. "Onneksi" bussimatka on niin pitkä, että tässäkin kerkeää saada aikaan vaikka ja mitä.

***

Blogin tulevaisuudesta haluaisin sanoa sen verran, että en ole ainakaan lopettamassa, vaikka hiljaisuudessa oon pysynytkin jo pitemmän aikaa. Oon miettinyt ja pähkäillyt paljon, mitä haluaisin tältä ja onko tässä mitään järkeä. Oon tullut siihen tulokseen, että jonkin täytyy muuttua, mutta on vielä epäselvää mikä. Insipraatio kuvaamisen on ollut hieman hukassa, mutta se on taas pikkuhiljaa löytynyt. Kirjoittamaan olen innostunut enemmän, minulla on nykyään tapana kirjoitella milloin mihinkin satunnaisia ajatuksia.
Oon itseasiassa aika ujo ja mun on yhtä vaikea ottaa positiivista palautetta vastaan kuin negatiivistäkin. Sen takia esimerkiksi en ole jakanut blogian minnekään missä se saisi näkyvyyttä: en ole nimittäin varma haluanko sitä — näkyvyyttä nimenomaan. Olen myös miettinyt tekisikö blogiportaalin vaihto hyvää, muutos on pelottava ajatus mutta varmasti piristäisi. Onko teillä kokemusta, pidättekö jostain blogisivustosta erityisesti? Vinkit otetaan avosylin vastaan!
Haluaisin myös kiittää teitä, viimeisen kahden vuoden aikana en ole ollut mikään aktiivisin täällä,  mutta silti jaksatte vielä seurata mua, ihan huippua <3

Ps. Ajankohtaisempaa ja nopeammin päivittyvää materiaalia löytää mun instagram -tililtä vilhelmiinaee.


PARIT YLIOPPINEET

_MG_8147 _MG_8385 _MG_8065 IMG_8229 _MG_8135 _MG_8589 _MG_9000 _MG_8680 _MG_9007_MG_8968 IMG_8825 IMG_8501

Ihanat Eeva ja Ville pääsi ylioppilaiksi vuosimallia 2016. Onnea kaikille uusille ylioppilaille! ♥

KATSAUSTA HUHTI- JA TOUKOKUUHUN

2016-04-09 2016-04-09 001 037 2016-04-09 2016-04-09 001 041

Huhtikuu hurahti tosi nopeasti ohi, mieleenpainuvinta oli se tunne kun oli niin innoissaan yksin asumisesta. Innostuin myös käymään muutaman kerran uimahallissa uimassa, sillä mulla ei ole enää saunaa nykysessä asunnossa ja mulle tuottaa vaikeuksia olla ilman, joten pääsin sitte uimisen yhteydessä käymään saunassaki! Viikot taas meni ehkä vähän sillä asenteella, että kunhan tästä viikosta taas selviän niin ei ole monta enää jäljellä. Mutta onneksi toukokuu tulikin sitten yllättävän pian.
  2016-04-29 2016-04-29 001 0022016-04-29 2016-04-29 001 003

Ja kun uimaan oon innostunut niin pitihän sitä viime vuoden bikineitä vähän päivittää! Totta puhuen oikeasti tarvitsinkin uudet, koska aiemmat olivat kätevät ainoastaan auringossa maatessa, joten ei mikään huono ostos! Töissä käymisessä on niitä hyviä ja huonoja puolia; oon raaskinut ostaa ihania marjoja ja hedelmiä erilaisiin smoothieihin ja niitä nykyään vetelenkin melkein joka aamu tai vähintään otan evääksi yhden pullon. Huonona puolena esimerkiksi kauniit kevät säät on tympeä kuluttaa sisällä toimistossa.

2016-05-09 2016-05-09 001 001 2016-05-09 2016-05-09 001 004

Tosiaan tämä toukokuu on ollutkin tavallista kiireisempää, sillä vuoden tärkeimmät kokeet on nyt tulossa viikon päästä ja kaiken maailman deadlinet lähestyy pelottavalla vauhdilla. Sitten siihen vielä päälle kotityöt, liikunta ja työt niin päivät on aika täynnä! Siksi oonki huomannu että semmoset pienet rentoutumishetket on oikeesti tärkeitä. Vinkki: Yksi ilta kun oli kova stressi päällä, sain idean laittaa itelleni pienen jalkakylvyn ja juoda detoxteetä kynttilänvalossa samalla kun televisiosta näkyi jääkiekko. Jalat sai hemmottelua ja mieli sai levätä hetken. Oikeesti tuommonen pieni muutoskin normaaliin kiireiseen iltaan piristää kummasti.

2016-04-30 2016-04-30 001 002 2016-05-13 2016-05-13 001 008

Sen lisäksi pienet matkat pois kiireen keskeltä on tehny hyvää. Kun muut vietti railakasta vappua, mä matkustin vanhempien kanssa mökillä viettämään rauhallista viikonloppua ja sitä se olikin tuon mun dogin kanssa. Viime viikonloppuna taas lähdettiin muutaman hyvän ystävän kanssa toiselle mökille Hailuotoon ja vietettiin sielä ihanan rentouttava viikonloppu. Vaikka säät ei niin suosinutkaan viikonloppuna meitä, niin kävin silti heittään jo talviturkin meressä!! Vaikka meillä oliki koulutehtäviä mukana, niin ei siellä osannut stressata niistä. Täytyy kuitenki sanoa että odotan jo kovasti että kesä alkaa ja kouluhuolet saa heittää hetkeksi menemään.

Palailen luultavasti viikon sisällä puhelinpostauksella, mutta siihen asti kertokaahan teidän kuulumisia tuonne kommentteihin! ;-)

MUUTOKSIA JA MUUTTAMISTA

2016-04-01 2016-04-01 001 003

Tämä kevät on ollut ihan yhtä muutosten aikaa kirjaimellisesti. Parissa kuukaudessa elämä on ottanut isoja askeleita eteenpäin, Tuun varmasti kirjoitteleen (ja myös postaamaan kuvia) lisää tämän postauksen aiheisiin liittyvistä asioista, mutta kertokaa toki jos on toiveita niin mielelläni alan toteuttamaan.
Ensin helmikuussa ajatuksissa alkoi pyöriä työnhaku ja kohta olinkin jo työhaastattelussa ottamassa paikkaa vastaan. Oon aina ollut tosi aktiivinen harrastamaan vapaa-ajalla, ja muistan miten esimerkiksi kakkosluokkalaisena mulla oli jo joka arkipäivälle jokin säännöllinen harrastus. Ouluun muuton jälkeen mulla ei ole kuitenkaan ollut mitään kovin säännöllistä tekemistä illoille. Joku voisi ajatella, että ompa ihanaa, mutta mulle se ei vaan oo tehnyt hyvää. Musta on tullut sen myötä vain laiskempi, enkä tykkää siitä piirteestä itessäni ollenkaan. Vaikka onkin ollut muutaman viikon ajan aika raskasta sovittaa työt ja koulutehtävät, niin oon kyllä ollut täysin tyytyväinen mun päätöksestä aloittaa työt koulun ohella. On paljon kivempi mennä nukkumaan, kun tietää miten paljon on saanut päivän aikana aikaseksi! :-)

2016-04-01 2016-04-01 001 002

Pienempi muutos, mutta mulle tosi iso oli hiusten värjääminen. Oon koko elämäni ollut pellavapää ja blondius on ollut osana mun identiteettiä niin kauan ku vaan muistan. Joskus seiskaluokkalaisena aloin ensimmäistä kertaa haaveilemaan tummemmasta väristä, sillä onhan ruoho aina vihreämpää aidan toisella puolen. Muutama viikko sitten hiihtolomalla muhun iski joku ihme rohkeus ja varasin ajan kampaajalta!! Värjäsin mun blondit hiukset siis vaaleanruskeaksi, enkä oo vielä katunut hetkeäkään. :>

2016-02-29 2016-02-29 001 003

Vieläkin pienempiä muutoksia on esimerkiksi ollut satunnaisesti kukkien ostaminen, meikkipussin sisällön uudistaminen, vähä oman tyylin hakemista jne. Kuitenkin tärkeimpänä pidän sitä, että tänä keväänä oon oikeesti nauttinut ihan täysin sydämin elämästä. Sitä vaan hoksaa tiettyinä hetkinä miten onnellinen onkaan.

2016-04-01 2016-04-01 001 004

Isoin muutos tänä keväänä on kuitenkin ollut viimeviikkoinen muutto. Viime syksynä mä vähän jo mietin miten kiva olisi kokeilla asua yksin, ja nyt kun siskon aka kämppikseni elämäntilanne muuttui aika paljon niin oli meidänkin aika erota ja muutin siis yksin. Mietin toki kimppakämppä vaihtoehtoa ja uuden kämppiksen ottamista meidän vanhaan asuntoon, mutta yksinään muuttaminen pienempään kotiin tuntui luontevimmalta ratkaisulta mulle. Tiesin, että halusin keskustaan lähelle mun koulua ja muita palveluita, mutta en olisi uskonut että ihan näin hyvältä paikalta saisin asunnon. Ekat fiilikset yksinään asumisesta on ihan hyvät, vähän jännittää että tuntuuko musta enemmänkin yksinäiseltä tulevaisuudessa, mutta ainakin nyt oon vielä ollut tosi iloissaan mun pienestä ihan omasta kodistani. ♥

JA LISÄÄ WANHOJA

m5423 page 2016-02-19 WANHAT16 453 2016-02-19 WANHAT16 432 m5419 2016-02-19 WANHAT16 389 2016-02-19 WANHAT16 481 2016-02-19 WANHAT16 492

Vähän lisää kuvia meidän prinsessapäivästä. Mulla oli tuona päivänä oikeesti tärkeintä olla näitten ihanien tyttöjen kanssa ja pitää vaan hauskaa. Ouluhallilla mulla oli ongelmia mun mekon kanssa ja siellä alkoi välillä jo ärsyttämäänki tanssia, kun koko ajan astui mekon päälle. Sen lisäksi tuntui, että mitä järkeä on tanssia, kun meitä monta sataa siellä eikä kukaan huomaa yksin sua, mutta on se näin jälkeenpäin videoissa ja kuvissa näyttänyt tosi siistiltä. Mutta onneksi tunnelma siitä sitten taas kohosi, kun lähdettiin tyttöjen kanssa yhdessä syömään ravintolaan ja siitä etkoille ja lopulta myös pikku kommellusten jälkeen jatkoille. Se tunne kun oltiin tanssittu Ouluhallilla viimeinenkin tanssi, niin mulle ainakin nousi vähän haikea olo ja myös hölmistynyt, että tässäkö nämä tanssit nyt oli!? Siksi ne joilla nää tanssit on vielä edessä niin suosittelenkin nauttimaan joka hetkestä, koska ne menee niin nopeasti ohi. :-)

EKAT FIILIKSET WANHOISTA

Untitled

Tulin heittään teille vähä ekoja fiiliksiä vanhoista näin puhelinkuvien muodossa! Vitsi oli kyllä ihana ja ikimuistonen päivä. Tuntu että yhteen päivään mahtu niin monenlaista ja oli kyllä ihanaa olla yhden päivän prinsessana.

Untitled Untitled Untitled Untitled

Oottelen että saan kaverilta lisää kameralla otettuja kuvia, sillä hän toimi meijän porukan kuvaajan koko päivän (kiitos ♥.) Tässä kuitenkin ekoja fiiliksiä ja maistiaisia puhelinkuvien muodossa. On tosi outoa ajatella, että nyt ollaan lukion vanhimpia, sillä eikö me just vasta aloitettu lukio??

Untitled Untitled Untitled


Oletteko itse ollu tanssimassa vanhoja ja vastasiko odotuksia? Olis ihana kuulla teijänki kokemuksia vanhoista. :-)