FIRST DAYS OF ITALY

2015-06-27 ITALIA 2015 011

Noin puolen vuoden odottelun jälkeen istuin viimein lentokoneessa, yllättävänki väsyneenä ja en edes oikeestaan innossaan. En osannut yhtään kuvitella mitä tulevat viikot tuo tullessaan ja jännitti ihan sikana tavata mun host family, mutta hyvinhän se sitte meni.

2015-06-27 ITALIA 2015 020
2015-06-27 ITALIA 2015 021
2015-06-27 ITALIA 2015 023


Ensimmäisten päivien aikana sain tutustua aitoon italialaiseen kulttuuriin ja todistaa myös mun useimmat mielikuvat Italiasta todeksi, joka toinen vastaantulija pikkukylässä oli sukulainen, paljon värikkäitä taloja ja ahtaita katuja, jäätelö aivan parasta ja päivällistä syötiin monta tuntia. Niin ja pastaa totta kai heti alusta lähtien joka päivä.

2015-06-27 ITALIA 2015 036
2015-06-27 ITALIA 2015 040
2015-06-27 ITALIA 2015 047


Mun host familyssä oli siis mun kanssa samanikäiset kaksoistytöt, jotka oli aivan ihania ja oltiin myös useampana päivänä ja iltana heidän ystävien kanssa uima-altaalla, uima-allasbileissä, jäätelöllä tai muuten vain keskustassa kiertelemässä. Hassua mulle oli, että yleensä kun mä lähden tavallisena iltana ulos kavereiden kanssa niin pukeutumisella ei ole väliä, mutta italialaiset kyllä välittää ja he olikin aina tyylikkäinä menossa.

2015-06-27 ITALIA 2015 054
2015-06-27 ITALIA 2015 056


Yhtenä päivänä käytiin Euroopan suurimmassa outletissa ja vaikka siellä alet olikin niin silti pradat, guessit ynnä muut oli turhan kalliita, mutta löysin kyllä ihan lemppari niket sieltä! Ja olihan siellä sairaan nättiäki. :-)

2015-06-27 ITALIA 2015 064
2015-06-27 ITALIA 2015 068
2015-06-27 ITALIA 2015 072


Tässä ekojen päivien kuvasaldoa. Mä en tuolla niin keskittynyt ottaan kuvia ja usein jätinkin kameran usein pois ihan vaan sen takia että pystyn nauttimaan hetkestä, ja puhelimeen kertykin paljon enemmän kuvialopulta. Mutta kertokaapa miltä ekat päivät näyttää sinne ruudun toiselle puolelle? :-)

uusi puhelin

2015-05-28 2015-05-28 001 004
2015-05-28 2015-05-28 001 006

Halusin tulla esittelemään mun uuden rakkauden tänne, vaikka on tää kohta jo ööm kaks viikkoa vanha? Oon siis hyvin ehtinyt tutustumaan tähän puhelimeen näiden parin viikon aikana ja en voi ku ihailla tätä kaiken toimivuutta ja totta kai tyylikästä ulkoasua. Mulla on tosiaan ollut viime aikoina (eli vuoden aikana...-) koko ajan jotain ongelmia mun puhelimien kanssa ja nyt viimein kyllästyin siihen että akku loppuu joka toinen tunti, sovellukset kaatuu, muisti lopussa vaikka oliski oikeesti tyhjä yms. Tiesin, että haluan iPhonen joka tapauksessa, sillä se on kätevä yhdistää iPadin kanssa jota käytän opiskelussa tosi paljon. Kattelin muutaman illan, että minkä mallin mä nuista otan ja päädyin tuohon 5s:ään ihan sen takia että sitä perus vitosta ei enää myyty ja 6 ois ollu mun mielestä turhan iso. Ai niin ja haluaisin valkoisten perus suojakuorien lisäksi jotkut kivat ehkä kesäiset kuoret, nii jos tiiätte mistä löytyis jotain ihania nii vinkkailkaa kiitos! :-)

2015-05-28 2015-05-28 001 008
 

almost there

2015-05-20 2015-05-20 001 019

Heippa kaikki! Vitsit siitä on taas aikaa, kun oon viimeksi kirjoittanut. Kevät on jo pitkällä ja juuri tänään sainki tehtyä viimeiset esseet ja kokeen ja voi tätä helpotuksen määrää. On ollu paljon raskaampi kevät mitä oon ajatellut ja paljo sellaisia vapaita kevätiltoja auringon paisteessa ei ole tullut vietettyä, johtuuko sitten siitä että aurinkoa ei oo niin paljo näkyny vai omista kiireistä... 

Anyway, nyt kuulumisiin vähän enemmän. Vaikka koulua mä oonkin käynyt ihan kiitettävän ahkerasti viime aikoina niin paljon muuta kivempaaki on tapahtunut. Jos nyt noista koulutöistä vielä höpötän, niin tää vuosi on ollut entiselle kympin oppilaalle tosi haastava, mutta on ollut ihana huomata miten kevään aikana numerot on alkanut nousta ja todellakin englanninkielen taito parantunut. Mutta sitte muihin juttuihin: mä muun muuassa sain tietää mun Italian reissun host familyn (josta varmaan lisää myöhemmin) ja koko kesäksi töitä ja noista on riittänyt iloa koeviikkoon. Sen lisäksi ollaan juhlittu myös esimerkiksi vappua ja kavereiden synttäreitä tässä toukokuun aikana ja muutenkin kevät on mun lemppariaikaa (kunhan vaan olis vähän lämpimämpi...) kun puihin tulee lehdet, päivät pitenee, aamulla herää auringonvaloon ja voi vaihtaa toppatakit kevyempiin. 

Mutta nyt mun on aika lähteä unten maille, vielä muutama päivä koulua ja sitten mullaki alkaa kesäloma. Tsemppiä viimeiseen viikkoon! :-)